Dyson

 

Dyson logo

 

Dyson on kansainvälinen teknologiayritys joka keskittyy keksintöihin ja tuotteiden valmistamiseen siten, että ne hoitavat käyttötarkoituksensa paremmin. Dyson keksi maailman ensimmäisen pölypussittoman imurin ja on siitä lähtien laajentanut toimintaansa mm. lavattomiin Air Multiplier tuulettimiin, Airblade käsienkuivaajiin ja erilaisiin johdottomiin imureihin.

James Dyson

Uusi idea

Vuonna 1978 James Dyson (kuvassa) turhautui pölynimurinsa tehottomuuteen ja imutehon heikkenemiseen. Hän huomasi, että pölyhiukkaset tukkivat pölypussin ja tämä johti imutehon katoamiseen. James oli hiljattain hankkinut keksimänsä Ballbarrow -kottikärryjen ruiskumaalaustilaan syklonitornin, joka poisti jauhehiukkaset ilmasta keskipakoisvoiman avulla. Voitaisiinko samaa periaatetta hyödyntää pölynimurissa? James Dyson käytti viisi vuotta ja valmisti 5127 prototyyppiä ennen kuin keksi ensimmäisen pölypussittoman pölynimurin.

DC01

James päätti perustaa oman yrityksen, Dyson Ltd:n. Vuonna 1993 hän avasi oman tuotekehityskeskuksen ja tehtaan Englannin maaseudulle Malmesburyyn ja alkoi suunnitella uutta imuria – sellaista joka nappaisi entistä pienempiä pälyhiukkasia. Uusi imuri sai nimekseen DC01 eli ”Dual Cyclone” ja se oli ensimmäinen imuri, joka säilytti 100% imutehon 100% ajasta. Tästä lähtien Dysonin insinöörit ovat jatkuvasti hioneet tätä teknologiaa.

Dyson tänään

Tänä päivänä Dyson on yksi maailman innovatiivisimmista yrityksistä, joka käyttää merkittäviä summia tuotekehitykseen. Sillä on käytössään yli 1000 insinööriä ja tiedemiestä ympäri maailman. Dyson tuotteet ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja ja arvostettuja toimivuudestaan, innovatiivisuudestaan ja muotoilustaan. Niitä myydään yli 65 maassa.

 

Valmistajan suomenkieliset sivut

Tästä linkistä pääset Dyson Suomi sivustolle, josta löydät lisätietoa ja kuvia Dyson tuotteista, sekä tuotteiden käyttöohjeita ja -vihjeitä.

Dyson tuotteet

  • Pölynimurit, jotka eivät menetä imutehoaan
  • Markkinoiden tehokkaimmat rikkaimurit ja varsi-imurit
  • Ilmankäsittelytuotteet: tuulettimet, lämmittimet, ilmankostuttimet sekä ilmanpuhdistimet
  • Jack Dysonin suunnittelemat valaisimet
  • Supersonic hiustenkuivaaja UUTUUS!